sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Janakkalan koiratanssikisat 2.12.2018

Tänään kävimme Maijan kanssa Janakkalassa korkkaamassa kisauramme. Kyseessä olivat ensimmäiset kisat niin Maijalle kuin minulle ohjaajalle, lajina koiratanssin vapaaohjelma. Tuloksilla emme tänään juhlineet, mutta kisapäivä oli silti erittäin mukava ja olen ylpeä Maijasta sekä itsestäni. Pisteitä saimme 84, tekniset pisteet 40,67 ja taiteelliset 43,33. Kaikki kaatui ensisijaisesti omaan jännitykseeni, voisin vannoa että pumi lukee ajatukset sanasta sanaan.

Kisoissa oli aivan käsittämättömän mukava tunnelma. Suorituksemme jälkeen sain kuulla myös rohkaisevia sanoja kanssakilpailijoilta, päällimäisenä jäivät mieleen sanat "uutta matoa koukkuun". Tätä aionkin nyt noudattaa ja kotimatkalla oli mietinnässä jo seuraavat kisat ja niihin valmistautuminen. Myös tuomareiden kommenteissa luki muun muassa: "Tsemppiä! :)"

Itse kisapaikalla Maija oli oma itsensä, otti rennosti ja nukkui vatsa kohti kattoa sekä otti iloisena vastaan ihmisten rapsutuksia. Tälle koiralle tyypilliseen tapaan ihmiset myös ihastuivat siihen. Maijan kanssa onkin aina hauskaa käydä missä tahansa!

Kuvan mahdollinen sisältö: 1 henkilö, ulkoilma ja luonto
Lämmittelykehässä


tiistai 3. heinäkuuta 2018

F-pennuista kuvia

Tänään F-pennut ovat jo 4 viikkoa vanhoja. Kaikilta löytyy kovaa vauhtia ja ääntäkin lähtee! Kuvat ovat viimeisen viikon ajalta, ovat jo tästäkin kaikki kasvaneet kovasti!

Eber-Formas Fickó

Eber-Formas Florka

Eber-Formas Felix

Eber-Formas Fiú

Eber-Formas Finn

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Pennut syntyneet

Eilen aamuyöstä syntyi 5 terhakkaa pientä pumia. Pentuja syntyi 4 urosta ja 1 narttu. Kaikki pennut syntyivät mustina, mutta todennäköisimmin harmaantuvat kauniiksi vaaleanharmaiksi. Maija on erinomainen emä ja on hoitanut kaikkia pentuja alusta alkaen kauniisti ja huolellisesti. Kaikilla pennuilla on jo koti.


Kuvan mahdollinen sisältö: sisätila

torstai 3. toukokuuta 2018

Maija ultrattu tiineeksi

Maija on ultrattu tiineeksi, eli F-pentuetta odotellaan syntyvän viikolle 23.

Maija eli FI MVA Scirpasta Akás on astutettu C.I.B FI MVA LV MVA NO MVA EE JMVA PMJV-14 HeW-15 Kisködmönös Csínom Palkólla eli Camulla. Pentueen sukutaulu.

Molemmat vanhemmat ovat luonteeltaan avoimia ja reippaita pumeja. Maijan kanssa harrastetaan koiratanssia, mutta mm. agilitya ja tokoa on myös kokeiltu. Maija rakastaa lähes kaikkea maailmassa ja onkin arjessa vaivaton koira jota voi pitää vapaana missä vain.

Camu on iloinen ja leikkisä pumiuros. Se on ihmis-ja koirasosiaalinen ja sen kanssa on helppo liikkua missä vain. Ihmisiä Camu rakastaa yli kaiken - ihan kaikkia ikään tai sukupuoleen katsomatta. Camu on toiminut myös Kennelliiton Kaverikoirana ja käynyt vierailuilla mm. erilaisissa hoitolaitoksissa. Joihinkin uusiin asioihin Camu suhtautuu toisinaan harkiten. Camu on harrastanut jonkin verran agilitya ja paimennusta sekä mejää, jossa se on osoittanut olevansa erittäin tarkkanenäinen jälkikoira. Camu ei reagoi ukkoseen, ilotulitukseen tai muihin koviin ääniin.
 
Camulta on terveystutkittu lonkat A/B, ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, selkä VA0, LTV0 SP0, kyynärnivel 0/0 ja polvet 0/0. Maijalla lonkat C/C, ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, selkä VA0, SP0, LTV4, polvet 0/0 ja kyynärnivel 0/0.

Maija:



kuva: Linda Succo

kuva: Senni Mulari
Camu:
kuva: Terhi Wallin

Kuva: Terhi Wallin

kuva: Terhi Wallin

kuva: Terhi Wallin

kuva: Elina Rönnholm
kuva: Senni Mulari

kuva: Senni Mulari

kuva: Senni Mulari